PALAUTE | YRITYSINFO | YHTEYSTIEDOT | JÄLLEENMYYJÄT | JÄLLEENMYYNTI UUSIMAA | SIVUKARTTA | HUOLTOLIIKKEET |
 

 

Edistyksellinen ILTO-ilmanvaihtolämmitys osana matalaenergiakerrostaloa

 

Rakennusliike Reponen Oy:n kehittämän MeraReponen-konseptin mukainen ensimmäinen matalaenergiakerrostalo on valmistunut Heinolaan. Alkuasunnot Oy:n tilaamassa kohteessa on 31 asuntoa, joihin ensimmäiset asukkaat pääsivät muuttamaan vapuksi. Uudenlaisten matalaenergiaratkaisujen ansiosta talossa ei ole perinteistä lämmitysjärjestelmää, vaan talo lämpenee ilmanvaihtojärjestelmän lämmöntalteenotosta sekä laitteiden ja ihmisten tuottamasta lämmöstä. Rakennusliike Reposen mukaan VTT:n aiemmin koeasunnossa tekemät mittaukset ovat osoittaneet, että mera-tekniikka merkitsee yli 70 prosentin säästöä lämmityskustannuksissa.

VTT on seurannut nyt valmistuneen kohteen energiankulutusta jo rakennusaikana. Tulevan vuoden aikana mitataan vielä sekä koko rakennuksen että yksittäisten asuntojen kokonaisenergian ja veden kulutusta sekä lämmittämiseen ja veden lämmitykseen käytettävää energiaa. Lisäksi seurataan asuntojen sisä- ja ulkolämpötiloja sekä kosteutta.

Swegon Ilto on ollut alusta asti mukana Heinolan matalaenergiakerrostaloprojektissa. Rakennuksen edistyksellisen huoneistokohtaisen ilmanvaihtolämmitysjärjestelmän keskeinen laite on ilmanvaihtokone ILTO Mera 100/130, joka edustaa teknisesti ja taloudellisesti korkealuokkaisia ILTO-vastavirtakoneitamme. Sama tekniikka osoittautui menestyksekkääksi TM-testissä, jossa olivat mukana markkinoiden kaikki vastavirta- ja pyörivät koneet ja jossa ILTO W80 todettiin hyötysuhteeltaan parhaaksi ja äänitasoltaan hiljaisimmaksi.

Seuraava MeraReponen-konseptin mukainen matalaenergiakerrostalo valmistuu VVO:lle ensi kesäkuussa. Helsingin Viikkiin rakennettavaan taloon tulee 18 asuntoa, joissa niissäkin ilmanvaihdosta vastaavat ILTO-koneet.

 
 
 



Tulosta tämä sivu Powered by SiteSystem